keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Epäsäännöllinen arki lapsiperheessä



Kun olin itse lapsi ja nuori, minulle oli tärkeää, että oma elämäni oli säännöllisesti rytmitettyä. Suunnittelin tulevia tilanteita aina hyvissä ajoin etukäteen ja tykkäsin tehdä asioita tutuilla tavoilla. Herätyskelloni soi aamuisin aikaisin, jotta ehdin ennen kouluun menoa tehdä rauhassa kaikki aamutoimet tai vaikkapa käydä lenkillä. Myöhemmin aikuisiällä, vielä yksin asuessani, noudatin lapsuuskotini selkeää päivärytmiä ja sain siitä turvaa arkeeni. 

Voitte siis kuvitella, että minulle on ollut -ja edelleen on- äärimmäisen haastavaa jakaa elämääni vuorotyöläisen kanssa. Ennen lapsia tilanne oli minulle vielä hiukan helpompi. Silloin saatoin suhteellisen helposti pitää kiinni omista rutiineistani ja esimerkiksi huolehtia ruokarytmistä kuten ennenkin. Kun lapsia alkoi siunaantua, ja he kasvoivat leikki-ikään, on epäsäännöllisen elämän taakka kasvanut minulle yhä suuremmaksi, samaa tahtia lasten kasvun kanssa. 

Kaipaan, että voisimme koko perhe syödä yhdessä iltaruuan joka päivä, kuten omassa lapsuuskodissani tehtiin. Kaipaan, että isi olisi sanomassa hyvät yöt lapsille joka ilta. Kaipaan, että isi voisi aamuisin olla jakamassa lasten aamutoimia kanssani. Kaipaan, että isi tulisi töistä kotiin tietyllä kellonlyömällä joka ainoa päivä, ja että viikonloppuisin meillä olisi selkeät, yhdessä luodut rutiinit. Kaipaan, että päivät olisivat ennustettavia ja rutiininomaisia. 


Mielestäni lapsille on tärkeää saada arkeensa selkeä rytmi. Oman kokemukseni kautta säännöllisyys tuo rauhaa, ja ennustettavuus tuo turvaa. Pidän itse lapsille niin tarkat rutiinit kuin vain voin. Saan hyvää mieltä siitä, että arjen rytmi toimii, ja että lapset vaikuttavat tottuneen rutiineihimme hyvin. Yllä oleva kuva on tämän päivän iltapäivältä, kun ulkoilin lasten kanssa tuttuun aikaan, tutussa pulkkamäessä.

Vaikka mieheni tekee vuorotyötä, hän kokee itsekin arjen rutiinit tärkeiksi erityisesti lasten kannalta. Miehen vapaapäivinä koitamme aina luoda minikokoisen, päivänmittaisen normiarjen elämäämme. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti